Vähän tulee kertarysäyksellä ja viiveellä nämä meidän tekstit, mutta yrittäkää kestää! :) Pääsiäisen jälkeen Tiina, Ida ja Elina aloittivat uudessa työharjoittelupaikassa Kisumu District Hospitalissa lastenosastolla. Sitä voisi kutsua paikalliseksi aluesairaalaksi. Potilaspaikkoja siellä lastenosastolla on virallisesti kolmisenkymmentä, mutta käytännössä potilaita on lähemmäs kuusikymmentä koko ajan. Elikkäs yhdessä sängyssä on kaksi tai kolme pientä potilasta ja heidän omaisensa. Aikas tiivis tunnelma. Täällä omaiset hoitavat kaiken perushoidollisen, tai siis hoitavat jos hoitavat, meillä hoitotyöntekijöillä ei ole siihen puuttumista. Osasto on kaiken kaikkiaan todella täyteentungettu ja yleisesti ottaen todella likainen. Lapset tulevat osastolle todella huonossa kunnossa. Sairaalahoito on täällä paikallisen mittapuun mukaan kallista ja se on oikeastaan monille vasta viimeinen oljenkorsi. Ensin käydään poppamiehien ja muiden parantajien luona. Jos ja KUN siitä ei ole apua odotellaan vielä vähän aikaa kotona ja tuodaan lapsi sitten usein henkihieverissä osastolle.
Hoitovälineitä ei ole, tai no on, pari kuumemittaria. Lääkäreillä on stetoskoopit ja löytyy sieltä yksi happirikastinkin, joka toimii silloin, kun on sähköä. Lääkkeitä on muutamia, antibiootteja, vitamiineja ja foolihappoa ja sinkkiä. Annostukset ja lääkkeiden vahvuudet ovat vähän sinnepäin. Kanyylit on lähes poikkeuksetta kaikilla kudoksessa, täällä kun niitä ei huuhdota mitenkään, turvakorkkien olemassa olosta puhumattakaan. Sinne vaan alle vuoden ikäisen lapsen ihon alle tungetaan menemään millitolkulla tavaraa, vähän silitellään pattia, joka siihen luonnollisesti nousee, pienemmäksi. Ja tämä vielä aika lievä esimerkki paikallisesta hoitotyöstä. Yritä siinä sitten toimia omalla oikealla oppimallasi tavalla kulttuuria ja paikallista hoitotyötä kunnioittaen. Aika venkslailua ja pohtimista välillä.
Rankka työ vaatii myös rankat huvit. Tämä Kisumu on siis Kenian kolmanneksi suurin kaupunki ja täällä on muutamia yleisiä uima-altaita. Keksittiin taas kuningasidea ja ostettiin uimapatjat!!! Niillä on sitten pötkötelty aina työpäivän jälkeen uima-altaassa ja grillattu itseämme oikein urakalla! :D On se vaan niiiiin rentouttavaa. Kieltämättä hieman taas herätetään huomiota, kun yhdeksän valkoista (tosin nyt jo vähän vaaleanruskeata:)) tyttöä lilluu vierivieressä uimapatjalla uima-altaan täydeltä. No, ollaan me välillä lainattu niitä paikallisille lapsillekin, kun ne on pyytäny. :)
Tiina ja kadonneen kengän metsästys
Tuossa joku päivä sitten vietettiin tavallista työpäivän jälkeistä elämää, altaalle, nettiin ja tietysti syömään. Päätettiin mennä kiinalaiseen, joka sijaitsee keskustan Nakumattia vastapäätä, kadun toisella puolella. Nettikahvilassa vierähti tovi, joten siinä vaiheessa, kun oltiin lähdössä syömään, oli meidät yllättänyt kauhea kaatosade. No, ”eihän meidän tartte mennä kun kadun yli!” Kauppakeskuksen ulkopuolella parveili ihmisiä pilvin pimein. Kaikki katosten alla sateen suojassa. No me hullut Muzungut kuitenkin lähdettiin ylittämään katua, vaikka mielessä kävikin, pitäisikö ottaa Tuk Tuk kadun yli. Se kuitenkin vaikutti vähän säälittävältä ratkaisulta, joten eikun juosten sateeseen. Paikalliset nauroivat jo tässä vaiheessa meille pyyhkeisiin kääriytyneille valkonaamoille. ”Welcome to Kenya!!!!!” No kolme ensimmäistä hullua pääsivät tien yli, mutta meidän jälkimmäisten matka katkesi hyvinkin pian jo ennen tielle pääsyä. TIINALTA PUTOSI KENKÄ JALASTA!!! Tietysti kamalassa purossa, ja lähti ajelehtimaan alajuoksulle!!! Tässä vaiheessa naurun ja kannustusten äänet paikallisten suusta muodostivat niin kovan metakan, että Elina ei ensin edes tajunnut, mitä oli tapahtunut. Tiina hetken paikallaan pohdittuaan ”Mennäkö yhdellä kengällä, vaiko kahdella???” ryntäsi pomppien läpökkään perään. Ihmiset osoittelivat ja huutelivat ”over there, over there, by the bodaboda!!!” Siihenhän se kenkä oli kaikeksi onneksi tarttunut laskureitille osuneeseen moottoripyörään. Tiina polvia myöten kuravedessä, vielä jalassa olevaa kenkää suojellen, perään! Hurraa -huudot ja aplodit valtasivat kadun, kun kenkä oli taas turvallisesti omistajansa hallussa! Sitten eikun uusi yritys kadun yli, toiselle puolelle, missä ensimmäinen osa porukasta odotti hieman kummastuneena. Eivät olleet nähneet koko tapahtumasta sekuntiakaan! Raukat! Elina ja Ida, ja puoli Keniaa, sai parhaat naurut viikkoihin.
No siis tuktukeja ja muita ajoneuvoja väistellen päästiin tien yli ja ravintolaan sisälle. Tässä vaiheessahan olisi vaatteista voinut puristaa vaikka koko porukalle kylpyvedet. Uitetut koirat hienoon kiinalaiseen ravintolaan ja RUOKAA!!!!! Aivan mahtavat sapuskat ja vielä kaikenlisäksi nautittuna hyvässä tunnelmassa. Sähköt nimittäin menivät poikki ja ateria nautittiin osin kynttilänvalossa. Nam! Jämät mukaan ja kyytiä metsästämään, sillä sade ei ollut täysin loppunut vieläkään ja alkoi jo hämärtää. Ylläri pylläri, ulkona oli pari muutakin kotiin pyrkivää, eikä kyydin saaminen ollutkaan ihan simppeli juttu. Ei siinä mitään, odotellaan. Kadulla parveili ihmisiä, miehiä ja naisia. Naisilla muovipussit päässä!!! Peruukit eivät nähkääs saa kastua. Tämäkin oli taas Tiinan onni, sillä kyllä kenialaisilla hieman on business-tajua. Myivät kadulla suihkumyssyjä sopuhintaan sateensuojaksi!!!! Tiina oli siis puhunut suihkumyssyn hankkimisesta jo monta päivää! TukTuk saatiin lopulta noin 20 minuutin yrityksen jälkeen kenialaisilta opitulla röyhkeydellä ja nopeilla jaloilla. Kotiin päästiin siis mahat täynnä, nauraneina ja Tiina yhtä
vihreää suihkulakkia rikkaampina.
<--Kadonnut/loytynyt kenka ja uusi upea suihkumyssy!
Muuten päivät ovat tässä viime aikoina menneet omalla arkisella painollaan. Töihin, altaalle, kauppaan, nettiin, ”kuka jää huomenna kotiin tämänkertaisen sairastelijan kanssa?” jne… Ollaan siis oltu kipeinä vuorotellen ja vähän väliä. Tiinan meinasi korjata vihreämmille niityille oikein kunnon pöpö, mutta vahvana suomalaisena naisena hän kuitenkin selätti ilkeän taudin ja on… no kokemusta rikkaampi :) Muutama työpäivä vietettiin District Hospitalin keskolassa. Tämä on suhteellisen uusi osasto, ollut toiminnassa vain noin puoli vuotta. Osasto on siisti, mutta pieni. Se käsittää kaksi potilashuonetta (yhdeksän potilaspaikkaa), kanslian, keittiö/vaatteiden vaihto tilan ja imetystilan. Potilashuoneet ovat pieniä. Toiseen on ahdettu neljä keskoskaappia ja kaksi kehtoa, toisessa on kaksi kaappia ja yksi kehto. Keskoskaapit näyttävät uusilta ja toimivat. Osastolta löytyy lisäksi happirikastin, manuaalinen kuumemittari, (kaksi digitaalistakin on, mutta niitä ei käytetä, kun antavat kuulemma liian korkeita tuloksia!) imulaite, huoneilman lämmitin??, muutamia lääkkeitä ja yhdet stetarit. Tätä osastoa kiitämme kuitenkin todellisesta yrityksestä. Näkee, että hoitajat tekevät parhaansa sillä vähällä, mitä käsiinsä saavat. Joillain toisilla osastoilla yritykset ovat jääneet lähinnä ajattelun tasolle. Tästä syystä veimmekin osastolle uusia lakanoita, vilttejä ja kuppeja. Kupit tulivatkin tarpeeseen, sillä niitä käytetään rintamaidon lypsämisessä. Äidit lypsävät maidon kuppeihin, joista se mitataan ruiskuilla. Jokaiselle vauvalle lasketaan tarvittava maitomäärä ja näin turvataan vauvojen riittävä ravitsemus.
Osaston potilaat ovat siis ennenaikaisia, kooltaan alle 1800g tai heillä on jokin muu syntyessä ollut ongelma, kuten kuumetta tai hengitysvaikeuksia. Vauvat kasvavat ja saavat hoitoa osastolla kunnes ovat oireettomia ja painavat 1800g. Äidit hoitavat vauvojen perushoidon aina syöttöjen yhteydessä. Aina kolmen tunnin välein, klo 6, 9, 12 jne., osastolle pölähtää lauma äitejä. He vaihtavat päälleen kamalat, liian pienet kaavut ja talon kengät ja pesevät kätensä. Ensin vaihdetaan likaiset lakanat, pestään kädet uudelleen ja ruvetaan lypsämään, tai muutamat isompien vauvojen äidit imettämään. Kun maitoa on oikeat määrät, juotetaan ne puolentoista desin kokoisesta muovimukista kilon painoisille vauvoille. Nämä syöttöhetket toimivat myös terveyskasvatus- ja valistushetkinä. On puhuttu perhesuunnittelusta ja lapsen ravitsemuksesta ja hoidosta. Tämäkin kenialaiseen käskyttävään ja ehdottomaan tyyliin. ”Asia on näin ja se pysyy näin!” Nämä epäviralliset hetket tulevat kyllä tarpeeseen, sillä osa äideistä on todella nuoria. Nuorin taisi olla nyt 15-vuotias.
Viime perjantaina käytiin yhden ohjaajamme kotona vierailulla. Salome on hoitajana lastenosastolla ja saimme häneltä joitakin alan kirjoja lainaksi. Iltapäivä oli mielenkiintoinen. Matkustimme Matatulla Manyatta nimiseen kaupunginosaan. Keskitasoista aluetta, saviseinäisiä taloja ja pieniä tiilitaloja. Manyatta tarkoittaakin perinteistä savesta tehtyä tasakattoista asumusta. Salomen talo oli tiilestä ja siellä oli sähköt. Monilta osin talo oli vielä kesken, esimerkiksi juoksevaa vettä ei ollut, eikä sisäkattoa ollut kuin parissa huoneessa. Hän kertoi talon edistyvän rahatilanteen mukaan aina pieni osa kerrallaan. Hoitajan palkka täällä on aivan tolkuttoman huono. Vaatii todellista säästämistä saada tuonkin kokoinen, kolmen makuuhuoneen talo valmiiksi. Vierashuoneessa ja eteisessä majaili kanoja, pieni kissanpentu pyöri, Elinan kauhuksi, pitkin taloa ja emännän nuorin neljästä lapsesta kurkki meitä ujona ja uteliaana. Saimme lounasta ja tietysti surullisen kuuluisaa kenialaista teetä. Vierailu oli mukava, mutta kotiinkin oli lähdettävä. Luojalle kiitos Salome saattoi meidät takaisin kaupunkiin. Matatut eivät ole aina niitä miellyttävimpiä kulkupelejä. Sisäänheittäjät ovat useimmiten ihan pöllyssä ja kovasti juttutuulella. Heillä on myös se yleinen käsitys, että Muzungut ovat sikarikkaita ja haluavat ehdottomasti maksaa ylimääräistä. Oli mukavaa myös toisesta syystä, että meidät saatettiin. Matatun perään, juuri Idan takapuolen kohdalle, nimittäin ajoi moottoripyörä ja sen selvittelystähän meinasi nousta tappelu. Asia saatiin kuitenkin melko sopuisasti hoidettua ja matka kaupunkiin päättyi turvallisesti. (En kuitenkaan halua tietää miten asia selvisi, sillä liikkeellelähtö oli jopa tavallista vauhdikkaampi!???!) Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lauantaina Tiina kävi istumassa itselleen uuden tukan. Anita Hirvos –tyyli sopii tosi kivasti :D
Aikaisemmin ollaan taidettu kirjoittaa siitä, miten täällä tuntuu painovoima olevan jotenkin erilainen kuin kotona Suomessa. No, nyt on tultu siihen tulokseen, että kaikki tapahtuu täällä ylösalaisin. Kuu roikkuu väärinpäin, vesi tuntuu joskus satavan maasta päin ja pannarikin paistuu pohjasta, mutta ei päältä. Koita tässä nyt sitten elää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Vielä olis muutama viikko tiukkaa puurtamista edessä ennen lomaa ja Mombasaa! Ja sitten takasin koto-Suomeen!!! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. :)
<--Tassa lahtee Elinalta tukka!!!!! (Oli muuten sen verran rasvasta tavaraa kuitujen alla, etta olis vaikka voinu pyorittaa paata pannulla ja paistaa lettuja! Yok!!!!)Tunnelmaa lahikadulta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti