Tiistai 6.4.- Tiistai 20.4.2010

Vähän tulee kertarysäyksellä ja viiveellä nämä meidän tekstit, mutta yrittäkää kestää! :) Pääsiäisen jälkeen Tiina, Ida ja Elina aloittivat uudessa työharjoittelupaikassa Kisumu District Hospitalissa lastenosastolla. Sitä voisi kutsua paikalliseksi aluesairaalaksi. Potilaspaikkoja siellä lastenosastolla on virallisesti kolmisenkymmentä, mutta käytännössä potilaita on lähemmäs kuusikymmentä koko ajan. Elikkäs yhdessä sängyssä on kaksi tai kolme pientä potilasta ja heidän omaisensa. Aikas tiivis tunnelma. Täällä omaiset hoitavat kaiken perushoidollisen, tai siis hoitavat jos hoitavat, meillä hoitotyöntekijöillä ei ole siihen puuttumista. Osasto on kaiken kaikkiaan todella täyteentungettu ja yleisesti ottaen todella likainen. Lapset tulevat osastolle todella huonossa kunnossa. Sairaalahoito on täällä paikallisen mittapuun mukaan kallista ja se on oikeastaan monille vasta viimeinen oljenkorsi. Ensin käydään poppamiehien ja muiden parantajien luona. Jos ja KUN siitä ei ole apua odotellaan vielä vähän aikaa kotona ja tuodaan lapsi sitten usein henkihieverissä osastolle.

Hoitovälineitä ei ole, tai no on, pari kuumemittaria. Lääkäreillä on stetoskoopit ja löytyy sieltä yksi happirikastinkin, joka toimii silloin, kun on sähköä. Lääkkeitä on muutamia, antibiootteja, vitamiineja ja foolihappoa ja sinkkiä. Annostukset ja lääkkeiden vahvuudet ovat vähän sinnepäin. Kanyylit on lähes poikkeuksetta kaikilla kudoksessa, täällä kun niitä ei huuhdota mitenkään, turvakorkkien olemassa olosta puhumattakaan. Sinne vaan alle vuoden ikäisen lapsen ihon alle tungetaan menemään millitolkulla tavaraa, vähän silitellään pattia, joka siihen luonnollisesti nousee, pienemmäksi. Ja tämä vielä aika lievä esimerkki paikallisesta hoitotyöstä. Yritä siinä sitten toimia omalla oikealla oppimallasi tavalla kulttuuria ja paikallista hoitotyötä kunnioittaen. Aika venkslailua ja pohtimista välillä.

Rankka työ vaatii myös rankat huvit. Tämä Kisumu on siis Kenian kolmanneksi suurin kaupunki ja täällä on muutamia yleisiä uima-altaita. Keksittiin taas kuningasidea ja ostettiin uimapatjat!!! Niillä on sitten pötkötelty aina työpäivän jälkeen uima-altaassa ja grillattu itseämme oikein urakalla! :D On se vaan niiiiin rentouttavaa. Kieltämättä hieman taas herätetään huomiota, kun yhdeksän valkoista (tosin nyt jo vähän vaaleanruskeata:)) tyttöä lilluu vierivieressä uimapatjalla uima-altaan täydeltä. No, ollaan me välillä lainattu niitä paikallisille lapsillekin, kun ne on pyytäny. :)

Tiina ja kadonneen kengän metsästys

Tuossa joku päivä sitten vietettiin tavallista työpäivän jälkeistä elämää, altaalle, nettiin ja tietysti syömään. Päätettiin mennä kiinalaiseen, joka sijaitsee keskustan Nakumattia vastapäätä, kadun toisella puolella. Nettikahvilassa vierähti tovi, joten siinä vaiheessa, kun oltiin lähdössä syömään, oli meidät yllättänyt kauhea kaatosade. No, ”eihän meidän tartte mennä kun kadun yli!” Kauppakeskuksen ulkopuolella parveili ihmisiä pilvin pimein. Kaikki katosten alla sateen suojassa. No me hullut Muzungut kuitenkin lähdettiin ylittämään katua, vaikka mielessä kävikin, pitäisikö ottaa Tuk Tuk kadun yli. Se kuitenkin vaikutti vähän säälittävältä ratkaisulta, joten eikun juosten sateeseen. Paikalliset nauroivat jo tässä vaiheessa meille pyyhkeisiin kääriytyneille valkonaamoille. ”Welcome to Kenya!!!!!” No kolme ensimmäistä hullua pääsivät tien yli, mutta meidän jälkimmäisten matka katkesi hyvinkin pian jo ennen tielle pääsyä. TIINALTA PUTOSI KENKÄ JALASTA!!! Tietysti kamalassa purossa, ja lähti ajelehtimaan alajuoksulle!!! Tässä vaiheessa naurun ja kannustusten äänet paikallisten suusta muodostivat niin kovan metakan, että Elina ei ensin edes tajunnut, mitä oli tapahtunut. Tiina hetken paikallaan pohdittuaan ”Mennäkö yhdellä kengällä, vaiko kahdella???” ryntäsi pomppien läpökkään perään. Ihmiset osoittelivat ja huutelivat ”over there, over there, by the bodaboda!!!” Siihenhän se kenkä oli kaikeksi onneksi tarttunut laskureitille osuneeseen moottoripyörään. Tiina polvia myöten kuravedessä, vielä jalassa olevaa kenkää suojellen, perään! Hurraa -huudot ja aplodit valtasivat kadun, kun kenkä oli taas turvallisesti omistajansa hallussa! Sitten eikun uusi yritys kadun yli, toiselle puolelle, missä ensimmäinen osa porukasta odotti hieman kummastuneena. Eivät olleet nähneet koko tapahtumasta sekuntiakaan! Raukat! Elina ja Ida, ja puoli Keniaa, sai parhaat naurut viikkoihin.

No siis tuktukeja ja muita ajoneuvoja väistellen päästiin tien yli ja ravintolaan sisälle. Tässä vaiheessahan olisi vaatteista voinut puristaa vaikka koko porukalle kylpyvedet. Uitetut koirat hienoon kiinalaiseen ravintolaan ja RUOKAA!!!!! Aivan mahtavat sapuskat ja vielä kaikenlisäksi nautittuna hyvässä tunnelmassa. Sähköt nimittäin menivät poikki ja ateria nautittiin osin kynttilänvalossa. Nam! Jämät mukaan ja kyytiä metsästämään, sillä sade ei ollut täysin loppunut vieläkään ja alkoi jo hämärtää. Ylläri pylläri, ulkona oli pari muutakin kotiin pyrkivää, eikä kyydin saaminen ollutkaan ihan simppeli juttu. Ei siinä mitään, odotellaan. Kadulla parveili ihmisiä, miehiä ja naisia. Naisilla muovipussit päässä!!! Peruukit eivät nähkääs saa kastua. Tämäkin oli taas Tiinan onni, sillä kyllä kenialaisilla hieman on business-tajua. Myivät kadulla suihkumyssyjä sopuhintaan sateensuojaksi!!!! Tiina oli siis puhunut suihkumyssyn hankkimisesta jo monta päivää! TukTuk saatiin lopulta noin 20 minuutin yrityksen jälkeen kenialaisilta opitulla röyhkeydellä ja nopeilla jaloilla. Kotiin päästiin siis mahat täynnä, nauraneina ja Tiina yhtä
vihreää suihkulakkia rikkaampina.



<--Kadonnut/loytynyt kenka ja uusi upea suihkumyssy!












Muuten päivät ovat tässä viime aikoina menneet omalla arkisella painollaan. Töihin, altaalle, kauppaan, nettiin, ”kuka jää huomenna kotiin tämänkertaisen sairastelijan kanssa?” jne… Ollaan siis oltu kipeinä vuorotellen ja vähän väliä. Tiinan meinasi korjata vihreämmille niityille oikein kunnon pöpö, mutta vahvana suomalaisena naisena hän kuitenkin selätti ilkeän taudin ja on… no kokemusta rikkaampi :) Muutama työpäivä vietettiin District Hospitalin keskolassa. Tämä on suhteellisen uusi osasto, ollut toiminnassa vain noin puoli vuotta. Osasto on siisti, mutta pieni. Se käsittää kaksi potilashuonetta (yhdeksän potilaspaikkaa), kanslian, keittiö/vaatteiden vaihto tilan ja imetystilan. Potilashuoneet ovat pieniä. Toiseen on ahdettu neljä keskoskaappia ja kaksi kehtoa, toisessa on kaksi kaappia ja yksi kehto. Keskoskaapit näyttävät uusilta ja toimivat. Osastolta löytyy lisäksi happirikastin, manuaalinen kuumemittari, (kaksi digitaalistakin on, mutta niitä ei käytetä, kun antavat kuulemma liian korkeita tuloksia!) imulaite, huoneilman lämmitin??, muutamia lääkkeitä ja yhdet stetarit. Tätä osastoa kiitämme kuitenkin todellisesta yrityksestä. Näkee, että hoitajat tekevät parhaansa sillä vähällä, mitä käsiinsä saavat. Joillain toisilla osastoilla yritykset ovat jääneet lähinnä ajattelun tasolle. Tästä syystä veimmekin osastolle uusia lakanoita, vilttejä ja kuppeja. Kupit tulivatkin tarpeeseen, sillä niitä käytetään rintamaidon lypsämisessä. Äidit lypsävät maidon kuppeihin, joista se mitataan ruiskuilla. Jokaiselle vauvalle lasketaan tarvittava maitomäärä ja näin turvataan vauvojen riittävä ravitsemus.



Osaston potilaat ovat siis ennenaikaisia, kooltaan alle 1800g tai heillä on jokin muu syntyessä ollut ongelma, kuten kuumetta tai hengitysvaikeuksia. Vauvat kasvavat ja saavat hoitoa osastolla kunnes ovat oireettomia ja painavat 1800g. Äidit hoitavat vauvojen perushoidon aina syöttöjen yhteydessä. Aina kolmen tunnin välein, klo 6, 9, 12 jne., osastolle pölähtää lauma äitejä. He vaihtavat päälleen kamalat, liian pienet kaavut ja talon kengät ja pesevät kätensä. Ensin vaihdetaan likaiset lakanat, pestään kädet uudelleen ja ruvetaan lypsämään, tai muutamat isompien vauvojen äidit imettämään. Kun maitoa on oikeat määrät, juotetaan ne puolentoista desin kokoisesta muovimukista kilon painoisille vauvoille. Nämä syöttöhetket toimivat myös terveyskasvatus- ja valistushetkinä. On puhuttu perhesuunnittelusta ja lapsen ravitsemuksesta ja hoidosta. Tämäkin kenialaiseen käskyttävään ja ehdottomaan tyyliin. ”Asia on näin ja se pysyy näin!” Nämä epäviralliset hetket tulevat kyllä tarpeeseen, sillä osa äideistä on todella nuoria. Nuorin taisi olla nyt 15-vuotias.

Viime perjantaina käytiin yhden ohjaajamme kotona vierailulla. Salome on hoitajana lastenosastolla ja saimme häneltä joitakin alan kirjoja lainaksi. Iltapäivä oli mielenkiintoinen. Matkustimme Matatulla Manyatta nimiseen kaupunginosaan. Keskitasoista aluetta, saviseinäisiä taloja ja pieniä tiilitaloja. Manyatta tarkoittaakin perinteistä savesta tehtyä tasakattoista asumusta. Salomen talo oli tiilestä ja siellä oli sähköt. Monilta osin talo oli vielä kesken, esimerkiksi juoksevaa vettä ei ollut, eikä sisäkattoa ollut kuin parissa huoneessa. Hän kertoi talon edistyvän rahatilanteen mukaan aina pieni osa kerrallaan. Hoitajan palkka täällä on aivan tolkuttoman huono. Vaatii todellista säästämistä saada tuonkin kokoinen, kolmen makuuhuoneen talo valmiiksi. Vierashuoneessa ja eteisessä majaili kanoja, pieni kissanpentu pyöri, Elinan kauhuksi, pitkin taloa ja emännän nuorin neljästä lapsesta kurkki meitä ujona ja uteliaana. Saimme lounasta ja tietysti surullisen kuuluisaa kenialaista teetä. Vierailu oli mukava, mutta kotiinkin oli lähdettävä. Luojalle kiitos Salome saattoi meidät takaisin kaupunkiin. Matatut eivät ole aina niitä miellyttävimpiä kulkupelejä. Sisäänheittäjät ovat useimmiten ihan pöllyssä ja kovasti juttutuulella. Heillä on myös se yleinen käsitys, että Muzungut ovat sikarikkaita ja haluavat ehdottomasti maksaa ylimääräistä. Oli mukavaa myös toisesta syystä, että meidät saatettiin. Matatun perään, juuri Idan takapuolen kohdalle, nimittäin ajoi moottoripyörä ja sen selvittelystähän meinasi nousta tappelu. Asia saatiin kuitenkin melko sopuisasti hoidettua ja matka kaupunkiin päättyi turvallisesti. (En kuitenkaan halua tietää miten asia selvisi, sillä liikkeellelähtö oli jopa tavallista vauhdikkaampi!???!) Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lauantaina Tiina kävi istumassa itselleen uuden tukan. Anita Hirvos –tyyli sopii tosi kivasti :D

















Aikaisemmin ollaan taidettu kirjoittaa siitä, miten täällä tuntuu painovoima olevan jotenkin erilainen kuin kotona Suomessa. No, nyt on tultu siihen tulokseen, että kaikki tapahtuu täällä ylösalaisin. Kuu roikkuu väärinpäin, vesi tuntuu joskus satavan maasta päin ja pannarikin paistuu pohjasta, mutta ei päältä. Koita tässä nyt sitten elää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Vielä olis muutama viikko tiukkaa puurtamista edessä ennen lomaa ja Mombasaa! Ja sitten takasin koto-Suomeen!!! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. :)

<--Tassa lahtee Elinalta tukka!!!!! (Oli muuten sen verran rasvasta tavaraa kuitujen alla, etta olis vaikka voinu pyorittaa paata pannulla ja paistaa lettuja! Yok!!!!)





Tunnelmaa lahikadulta..

Lomaviikko

Pari kuvaa orpokotivierailulta :)

Nyt on lomaviikko takana! :) Kylläpäs olikin antoisa viikko.

Tämä viikko alkoi leppoisasti lomatunnelmissa. Maanantaina tiukkaa auringonottoa. Illalle suunnitelmissa vähän grillailua ja ajoissa nukkumaan seuraavan päivän koitoksia varten. Siinä iltapäivällä sitten saatiin kuningasajatus, leikataan Jennyn hiukset! Saksilla ensin nirhittiin suurimmat ja sitten Tiinan ladyshaverillä loput ihan nakkikaljuks! Mutta kylläpä tuli hienot! Paikalliset on ihan rakastuneita Jennyn hiuksettomaan päähän, haluisivat ottaa kuvia koko ajan. :D

No, se grillailuhan osoittautuikin vähän kinkkisemmäksi hommaksi. Ostoksilla oli käyty, vihannekset torilta ja liha intialaisten lihakaupasta, yllättävän halvalla muuten. Grillikin löytyi helposti, sellainen perusräppänä hiiligrilli. Kaupasta ei vaan löytynyt sytytysnestettä?!! Myöhemmin todettiin, että se luultavasti johtui siitä, että grillin käyttöohjeessa luki sytytysnesteen käytön olevan kielletty. Oltiin suunniteltu hienot grillimenuut, joten jotenkinhan siihen masiinaan oli tuli saatava. Laitettiin hiilet grilliin toiveikkaina, että nämä kenialaiset hiilet olisivat jotenkin erilaisia ja suorastaan roihahtaisivat tulille ilman sytytysnestettä. Tunnin verran siinä tulitikkuja raavittiin (paikalliset tulitikutkin on jotain turvatulitikkuja, varsinaisia sellaisia, eivät nimittäin syty eivätkä pala kovinkaan mahtipontisesti :D) ja sytyspaloja loimutettiin ilman tulosta. Sitten olikin ruettava keksimään vaihtoehtoisia konsteja. Eikun paperia tukkotolkulla grilliin ja kynsilakanpoistoainetta perään. Syttyi kyllä, niin paperi ja kynsilakanpoistoaine, mutta ei hiilet. Hermot alkoivat olla jo koetuksella ja nälkä hirmuinen. Harkittiin myös hiuslakkaa, mutta jätettiin se kuitenkin hyllyyn. Otettiin pari auttavaa puhelua ja saimmekin loistoehdotuksen, lamppuöljyä! No niin sillähän se syttyy, kun sitä vaan olis. Tuija ja Sina sitä nälkä kurnien bodabodalla läheiseltä huoltoasemalta hakemaan. Ei löytynyt. Eikä löytynyt seuraavaltakaan. Eikä seuraavaltakaan. Tytöt kuitenkin neuvokkaana kaupungin halki etsittyään toivat meille puolentoista litran Fanta -pullollisen jotain ainetta. Myyjä oli vakuuttanut, että tällä syttyy ja ei ole bensaa. Pullon avattuamme nenään tunki kyllä tuttu bensan haju, mutta siitä lannistumatta eikun kokeilemaan. Kaadoimme pullosta ”sytytysnestettä”(mikä kaikkien pohdintojen jälkeen osoittautui kerosiiniksi!!!) hiilien päälle ja kyllä roihahti! Vielä neuvokkaana lillutimme yksittäisiä hiiliä ”sytytysnesteessä” ja heitimme grilliin. Vihdoin ja viimein meillä olikin grilli ”valmiina” ruokia varten. Aikaa tähän ei ollut mennyt kuin vaivaiset reilu pari tuntia… Sitten Tiina lihamestarina lateli lihaa grilliin ja avot, eikun syömään. Tiina ja Laura eivät lihaa syöneet, mutta muille kyllä kelpasi. Ainoa miinuspuoli lihassa oli kuulemma joku outo polttoainetta muistuttava sivumaku. Vähän kielen päällä kihelmöi!!

Syötyämme siinä lopulta ruuat, tytöt menivät ulos, ruuan jälkeisiin puuhiinsa, ja alkoi kauhea nauru. ”Tytöt tulkaas kattomaan kunnon hiillosta.” Ei olla elämässämme vielä nähty niin hyvää hiillosta grillissä!!!! Innolla odotamme seuraavaa grillauskertaa J Joka tapauksessa lopputuloksena tässä todettiin kuitenkin taas, että suomalaiset naiset osaavat ja pystyvät ihan mihin vaan...vähän luovuutta, sisua ja sulaa hulluutta!! Eniten sisua!!!!

Tiistaina kakamega

No, siitä herättiin kuitenkin varhain tiistaina suhteellisen hyvinvoivina edellisillan ähkysyömisen jälkeen. Aamupalaksi vedeltiin naamariin jonkinlaista kaurapuurojohdannaista. Edessä oli päivä Kakamega -sademetsässä. Hypättiin autoon klo 8 aamulla. Se tosiaan oli ajoissa. Ensimmäinen kerta tätä sorttia!! Matka Kakamegaan kesti noin kaksi tuntia. Tie tavallinen eli huonossa kunnossa. Perille päästiin kuitenkin hyvin, kauhean vessahädän saattelemana, niin kuin yleensä tällä porukalla. Wc –vaihtoehto oli kuitenkin sellainen, että suurin osa porukasta päätyi asioilleen itse hökkelin taakse.

Ensimmäiseksi kiivettiin pienelle vuorelle katselemaan maisemia. Tiinaa vähän hirvittivät mahdolliset ruohikossa suhisevat käärmeet, mutta kunnialla selvittiin huipulle ja takaisin. Kyllä kieltämättä kolmen viikon liikkumattomuuden jälkeen matka kukkulan huipulle oli aikamoinen koitos ainakin Elinan kunnolle. Kyllä hiki valui, mutta oli se sen arvoista. Maisemat aivan mielettömät. Kukkulalla korkeaa ruohikkoa ja sen yli katsoessa alapuolella näkyi silmin kantamattomiin vehreää, tiheää sademetsää. Kuten kaikkia sademetsiä, oli tätäkin hakattu polttopuuksi ja hiileksi pitkän aikaa. Nyt sisäänpääsymaksurahoilla istutetaan uutta metsää hävitetyn tilalle. No uskokoon ken tahtoo. Näkyihän siellä pari taimea, mutta näin korruptoituneessa maassa ei voisi kuvitellakaan, että edes kolmasosa rahoista menisi oikeaan tarkoitukseen. Kyllä ne rahat näkyvät puiston omistajien vyötäröllä. Se on kyllä kumma juttu täällä. Kun lähestyy jotakin vähän ”rikkaampien” paikkaan, niin kuin supermarkettia tai yksityissairaalaa, alkaa elintasovatsoja kävellä vastaan yhä enemmän ja enemmän. Sydän- ja verisuonisairaudet ovat varmasti huimassa nousussa täälläkin päin.

Seuraavaksi mentiin kävelemään itse metsään. Ilma on niin ihanan raikasta, ettei sitä voi melkein uskoa Kisumun jätehöyryjen ja -sauhujen jälkeen. Happimyrkytys oli lähellä!! Metsässä käveltiin parin tunnin verran. Nähtiin muutamia apinoita puitten latvoissa. Vikkeliä elukoita. Pelkästään sademetsän uumenissa kävely oli todella rentouttava kokemus. Törmäsimme metsässä myös aasilaumaan, mikä oli mukava yksityiskohta huomata. Sademetsää käytetään hyväksi monin tavoin. Matkalla mm. törmäsimme myös naisiin, jotka kantoivat noin kolme metriä pitkiä puunippuja päänsä päällä. Mitä lie polttopuita tai talonrakennustarpeita.

Viimeisenä kävelimme katsomaan vesiputouksia, Yellow Fallseja. Intoa tihkuen käveltiin jo hieman kosteaa polkua pitkin. Pian alkoi veden kohina kuulua ja lisättiin tahtia. Viimeiset metrit melkein juostiin ja mikä meitä oli vastassa??!! KOSKI!! ”Missä ne putoukset on???” Täällä ilmeisesti kun jossain kohtaa vähän vesi kuohuu, niin sitä voidaan sanoa vesiputoukseksi. Huolimatta putousten puuttumisesta tämä kierros kuitenkin kruunasi retken, koska alkoi olla iltapäivä ja sademetsässähän yleensä sataa iltapäivällä. Ei-niin-tyytyväisinä niin sanottuihin vesiputouksiin tarvoimme takaisin autolle päin kamalassa kaatosateessa. Muutaman minuutin jälkeen sadetta ei tarvinnut enää varoa, eikä kärvistellä, koska olimme jo ihan läpimärkiä. Mutta tämähän kuului asiaan. Mitäpä olisi sademetsä ilman sadetta!! Vettä valuvina, hieman kauhistellen istuimme auton kangaspenkeille ja kotimatka alkoi. Ensimmäisen kerran Keniassa ollessa meillä kaikilla oli todella kylmä. Auton ikkunat ihan huurussa, hampaat kalisten köröttelimme noin parin tunnin matkan kotiin. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla Elina meni lämpimään suihkuun!

Keskiviikkona suuntasimme heti aamusta sademetsän raikkaana taas Nakumattiin, tällä kertaa etsimään parturia, joka tekisi Tiinalle ja Elinalle letit. Löysimmekin hyvän paikan ja saimme neuvoteltua hinnankin kohdalleen. Elina otti päätä myöten menevät ”Obama”letit ja Tiina otti pikkuletit ja päälaelle ”Obama”letit. Loput ryhmästämme istuivat seuranamme kiltisti koko päivän. Parturin omistaja kävi jopa ostamassa kaupasta viinilasit ja viiniä ja tarjoili sitä koko seurueelle! Tuija, Sina ja Suvi innostuivat myös uudesta afrikkalaisesta hiustyylistä ja istuivat itsekin kampaajan penkkiin. Peppu puutui aika tavalla, mutta lopputulokset ovat aikas hienot, vaikka itse sanommekin! Ja pääasia, Tiinalla on nyt pitkät hiukset ensimmäistä kertaa elämässäääääään!!! :) Illalla sitten valmistautumista ja pakkailua kauan ja hartaasti odotettua safaria varten.

Torstaina startattiin hyvissä ajoin kohti Masai Maran luonnonpuistoa ja safaria, lähtö oli kuudelta aamulla. Hypättiin matkatoimiston bussiin ja haettiin Helinä mukaan Kisumu hotellilta. Sitten nokka kohti safaria. Ajomatka oli pitkä ja tuttuun tapaan kuoppainen. Matkalla pysähdyimme kerran hotellihelpotukseen, tai ei nyt tiedä oliko se helpotus, sen verran kauheassa kunnossa toiletti oli. Perillä oltiin noin kolmen maissa iltapäivällä. Asumuksemme oli juuri safarihenkeen sopiva! Siellä oli isot teltat, joissa oli neljä sänkyä ja jopa moskiittoverkot! Sinne telttaan oli ahdettu myös suihkun virkaa esittävä väline, käsienpesuallas ja posliinipönttö! Kylläpä oli luksusta.

Siinä ehdimme vähän levätä ennen kuin lähdimme ensimmäiselle ajelulle Masai Maran alueelle! Innosta soikeana ja kamerat valmiustilassa ahtauduimme matkatoimiston autoon, josta oli nyt nostettu katto ylös, joten pystyimme roikkumaan seisaaltaan päät ulkona auton yläpuolella. Oli muuten aikas hyvät tiirailupaikat. Tiina mahtui seisomaan penkillä suorana, muut seisoivat lattialla… J Ja kylläpä se Masai Mara oli UPEA! Luonto oli uskomattoman kaunista ja raikas, ihana luonnon tuoksu täytti sielun ja ruumiin. Aurinko paistoi ja lämmin tuuli liplatti, ei voi sanoin kuvailla miten tajunnanräjäyttävä kokemus. Ai niin, nähtiinhän niitä eläimiäkin. J Ensimmäisen päivän saldona oli muutama leijona, seeprat, erilaiset antiloopit, puhvelit, strutsit ja monia muita. Auringon laskiessa lähdimme ajelemaan alueelta asumuksiamme kohti. Seuraavana päivänä olisi luvassa kokonainen päivä alueella ajelua. Telttakylässä söimme vielä kertakaikkisen maukkaan illallisen, selkeästi länsimaalaiseen suuhun tehtyä, olihan leirillä samaan aikaan meidän lisäksi ainakin ruotsalaisia ja kuten myöhemmin huomasimme, myös muita suomalaisia. Pottumuusin ja spagetin jälkeen painelimme omiin telttoihimme unille.

Perjantaina lähdimme aamiaisen jälkeen taas baanalle! Tänään haluaisimme nähdä ainakin elefantteja ja kirahveja ja virtahepoja! Koko pitkän päivän ajelimme ja lähes törmäilimme toinen toistaan upeimpiin luonnon elukoihin. Ja vaikka alkumatkasta ei monia eläimiä näkynytkään, maisemat ja ilma olivat niin upeat, että pelkästään niiden katselu oli mieletön kokemus. Norsulauman ja kirahvien näkeminen muutaman metrin päästä olivat kuitenkin sellaisia kokemuksia, jollaisia on vaikea muulloin saada! Melkein jäi epäuskoinen olo, niin todellisia ja isoja ne elukat olivat. Tiina onnistui myös tiputtamaan hupparinsa autosta, katon aukosta, keskelle safaria… Ja autostahan ei saa nousta ulos missään tapauksessa. Onneksi perässä ajava auto huomasi ruskean hupparin keskellä tietä ja kuski noukki sen ystävällisesti kyytiin ja toimitti omistajalleen. Joillekin sitä voi sattua ja tapahtua kaikenlaista J Puistossahan tosiaan ajaa autoa toisen perässä. Välillä tuntuu, että on itse nähtävyytenä kun erimaalaiset yrittävät arpoa, mistähän maasta nuo musungut tulevat. Täytyy kyllä myöntää, että niin mekin, yhdeksän valkoista apinaa autossa, teimme.

Virtahevot olivat vielä näkemättä ja niitä etsien ajoimme ja ajoimme pieniä kinttupolkuja pitkin. Oikeastaan emme etsineet hippoja, niiden olinpaikka oli tiedossa, vaan etsimme ojanylityspaikkaa, Sateiden takia suurin osa ylityspaikoista olivat liian syviä ja mutaisia pakettiauton mentäviksi. Siihen viimeiseen, josta sitten lopulta varmaankin tunnin ajelun jälkeen päätimme mennä yli, jäimme oikein kunnolla kiinni ja matka meinasi tyssätä siihen. Kuljettajamme ”Pate” kuitenkin hoiti tilanteen mallikkaasti ja pääsimme jatkamaan. On näillä sentään joihinkin tilanteisiin hyvät autot! Ja tällä kertaa näimmekin niitä hippoja! Siellä ne lilluttelivat joessa rauhallisina. Kyllä ne ovat isoja otuksia! Kovin lähelle niitä ei uskaltanut mennä, virtahevothan tappavat eniten ihmisiä Afrikassa, siis eläimistä. Joen penkalla söimme myös eväät ja sateen saattelemana hyppäsimme taas autoon ja takaisin päin. Ajelimme rauhallisesti ja nautimme luonnon tarjoamista nähtävyyksistä. Koko päivän aikana ehti kyllä hyvin nähdä koko Masai Maran luonnonpuiston kirjon, kuvia otettiin ahkerasti, toivottavasti niistä voi nähdä edes vähän paikan uskomatonta tunnelmaa. Kokonaissaldona oli siis leijonat, seeprat, antiloopit, norsut, kirahvit, gekot,(luonnonpuistossa ei ollut Tiinan onneksi ollenkaan käärmeitä JJJ) erilaiset linnut, villisiat, mangustit, (nähtiin Timon ja Bumba yhdessä :D) jotkut Tiinan muistin ulkopuolella olevat kissaeläimet, puhvelit ym. Vain sarvikuono jäi näkemättä. Ovat niin harvinaisia otuksia nykyään.

Illalla taas mahtavat ruuat. Enne illallista törmäsimme leirillä ryhmään suomalaisia. Pohdimme siinä mielessämme, että yksi naisista näyttää tosi tutulta ja eikös Elina muutaman hetken päästä sen keksinyt. Nainen on Mikkelistä, eläkkeelle jäänyt sairaanhoitaja. Molemmat meistä oltiin tehty töitä tuon naisen kanssa. Siinä sitten kuulumiset vaihdettiin.

Ainiin ja safariajelun ja illallisen välillä kävimme vierailemassa ”ihan oikeassa” Masai –heimon kylässä. Hah!! Pahempaan turistirysään ei olla vielä törmätty. Nähtiin tervetulotanssi, johon Sina, Hellu ja Ida osallistuivatkin, lehmänpeestä tehtyjä asumuksia ja paljon liejuista pihaa. Tapahtuman huipensi ja täydellisesti pilasi viimeinen visiitti kylän omalle torille, jossa meille melkein pakkomyytiin koruja, kankaita ja vaikka mitä. Todella ahdistavaa, kun kaikki yrittävät nykiä hihasta omalle kojulleen ja ovat ripustamassa koruja kaulaan koko ajan. Ja korut, joita saa täällä Kenyassa joka kojusta, olivat siellä tietysti ”itse tehtyjä” ja tuplasti kalliimpia kuin muualla. Elina tosin teki ihan hyvät kaupat. On oppinut tinkimään!! J Hauskinta oli kun Lauran ostamassa ”itse tehdyssä” kankaassa oli lappu: ”Made in Tanzania”!!!

Lauantaiaamuna suunta kohti kotoista Kisumua. Matka oli pitkä ja puuduttava. Pakollisista vessapysähdyksistä yksi tehtiin matkamuistomyymälään, jossa myytiin Ebony -puusta tehtyjä veistoksia ja muuta krääsää. Täälläkin hinnat hipoivat pilviä, ja turisteja huijattiin niin paljon kuin suinkin ehdittiin. Vaikka reissu oli aivan mieletön ja hyviä ostoksia tehty, olipa ihana päästä ”kotiin”. Lämpimään kotiin. Oli kummallista huomata kuinka paljon kylmempi tuolla maan etelä osassa savannilla on.Ei oikein osattu varautua siihen. Yöllä piti olla oikein pitkät vaatteet ja nukkua villaviltin alla. Kyllä me taidetaan sitten paleltua Suomessa!!!!

Tiistai 30.3.2010

Liekö Masai Maran viileä sää vai mikä, mutta viikko aloitettiin sairastelulla. Taas Ida ja Elina viettivät maanantai iltapäivän Aga Khan –sairaalan aulassa. Tällä kertaa molemmat kipeinä. Pientä kuumetta ja mahavaivaa, ei sen ihmeempää. Antibiootit ja lepoa molemmille. Nyt Elinalla jo parempi olo ja ehkä huomenna töihin, niin eikös Tiina ole kipeänä. Flunssaa!! Ei tästä työteosta taida tulla täällä yhtään mitään…

Perjantai 2.4.2010

Juu, näinhän se viikko sitten meni sairastaessa. Meistä yhdeksästä kuusi on ollut kipeänä. Nyt on kuitenkin lääkitys kohdallaan ja pääsiäisloman viettoon.. Eli altaalle!! Hyvää pääsiäistä

kaikille!!

Uudet tukat ja todistusaineistoa tyopaivasta :)